MANIC FINLAND : KIRJASTO :
FOREVER DELAYED - ENSIMMÄISEN LUVUN EPILOGI


Manic Street Preachers julkaisee 28.10.2002 greatest hits -kokoelman Forever Delayed. Se päättää yhtyeen tarinasta ensimmäisen luvun, joka sisältää kuusi albumia: kolme yhdessä Richeyn kanssa ja kolme ilman. Mestariteoksillaan yhdeksi 1990-luvun merkittävimmistä brittiorkestereista - joidenkin mielestä merkittävimmäksi kohonnut yhtye julkaisee oikeutetusti nostalgisen kokoelmalevyn, joka sisältää kaksi uutta hienoa kappaletta: Door to The Riverin ja singlenä julkaistun There by The Grace of Godin. Lisäksi kokoelmalla on kolme kappaletta, joita ei studioalbumeilta löydy: Motown Junk - ensimmäinen single suurelle levy-yhtiölle, Suicide Is Painless - ensimmäinen top-10 -hitti ja The Masses Against The Classes - yhtyeen toinen Britannian listaykkönen. Tietysti kokoelmalla on myös muut suuret hitit: Motorcycle Emptiness, If You Tolerate This Your Children Will Be Next ja A Design For Life.

    Kokoelmalevyn nimi ei ole A Design For Life - The Best of Manics, koska se olisi tuonut mieleen liikaa automainokset. Nickyn mukaan lausetta on lainattu turhan usein automainoksissa, joista Manicsit eivät ole saaneet royalteja. Kokoelma päätettiin ristiä nimellä Forever Delayed.
- "Forever Delayed" on rivi Roses In The Hospital -kappaleen lyriikasta ja se tiivisti paljolti sen, mistä lyyrikoissamme on kyse, selvittää James.
    Jamesin mukaan kokoelmalevyn julkaiseminen juuri nyt on yhtyelle tärkeää siksi, että yhtye voi päättää yhden luvun historiastaan ja siirtyä seuraavaan.
- Useimmat yhtyeet eivät ole päässeet toista albumiaan pitemmälle, mutta meille tämä on jo seitsemäs levy. Meidän on päätettävä yksi luku urallamme päästäksemme eteenpäin.
    Greatest hits-albumi on tärkeä myös siksi, että Manicsit halusivat näyttää yhtyeen myöhemmin löytäneille, että myös Richey on ollut mukana tekemässä musiikkia ja ennen kaikkea lyriikoita.
- Useat alkoivat ostamaan levyjämmme vasta A Design For Lifen jälkeen ja luulevat sen olleen meidän ensimmäinen single ja on ihan mukava tehdä heidät tietoiseksi siitä, että meillä on myös kappaleita kuten Motorcycle Emptiness, James jatkaa.

Greatest hits -albumille kappaleiden valitseminen on jossain mielessä helpompaa kuin best of -albumille. Manicseille tuotti ongelmia saada parhaat singlet mahtumaan yhdelle levylle.
- Tietysti meidän täytyi jättää joitain lauluja pois tai muuten kokoelma olisi ollut tupla-albumi, joka olisi maksanut enemmän, mikä taas olisi aiheuttanut narinaa fanien keskuudessa, James perustelee.
    Kappaleiden valinta kokoelmalevylle pakotti yhtyeen kuuntelemaan tuotantonsa läpi.
- Oli mukava käydä läpi kappaleet ja valita levylle tulevat ja ne, jotka jäävät pois. Olemme kasvaneet yhdessä ja se oli kuin valokuva-albumin läpikäymistä. Se oli todella hyvä kokemus. Joidenkin kappaleiden kohdalla oli selvää, että ne jäävät pois. Yksi tällainen oli Love Sweet Exile, joka on yksinkertaisesti vastenmielinen kappale. Sellaiset oli helpompaa jättää pois
- Minulta vie noin kolme vuotta aikaa saada etäisyyttä johonkin tarpeeksi voidakseni kuunnella sitä taas, minkä vuoksi vasta kokoelmalevyn kokoamisen aikana kuuntelin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan osaa tuotannostamme, James jatkaa.
    Niin kuin aina kokoelmalevyissä on ongelmana, kaikilla faneilla ei ole yksimielinen näkemys siitä, mitkä ovat yhtyeen parhaita kappaleita. Osaa faneista ärsyttää se, että kokoelmalevyllä ei ole The Holy Bible -albumilta kuin yksi kappale, Faster. Nickyn mukaan narinaa on kuitenkin tullut vähemmän kuin he odottivat.
- Se, että jätimme Stay Beautifulin pois kokoelmalta oli pettymys joillekin faneille, mutta yritämme hyvittää sen muuten, toteaa Nicky.

18 valitun singlen lisäksi kokoelmalle tehtiin myös kaksi täysin uutta kappaletta, joista There by The Grace of God julkaistiin singlenä kaksi viikkoa ennen kokoelman ilmestymistä.
- Kaksi uutta raitaa albumilla kertoo siitä, että bändillä on vielä annettavaa. En usko, että olisimme saaneet tyydytystä siitä, että greatest hits olisi pelkästään nostalgiaa. Halusimme, että siinä on himpun verran jotain muuta. Yleensä greatest hitsit on kyllä pelkkää nostalgiaa, mutta me halusimme siihen jotain viitteitä, että suuntaamme myös tulevaisuuteen. Halusimme antaa vähän uuttakin, James selittää.
    Forever Delayedia edeltävä Know Your Enemy -albumi oli kokoelma yhtyeen vaikuttajista. Uusiin kappaleisiin ei ollut yksittäistä vaikuttajaa.
- Täytyy myöntää, että olen vuoden aikana kuunnellut paljon The Vinesin ja Fridgen levyjä, mutta olen ehkä vähän liian tyhmä ja sapea ottaakseni enää vaikutusta mistään tai kenestäkään. Noita albumeita olen kuitenkin kuunnellut paljon.

Kokoelman yhteydessä Manics tekee myös kiertueen. Loka-marraskuussa yhtye kiertää Eurooppaa ja loppuvuodesta Britanniaa. Greatest hits -kiertueella tulee hittejä, mutta yhtye on myös luvannut että keikkoilla kuullaan joitain speciaaleja.
    - Joinain iltoina soitamme kappaleita kuten Revol, joka on single The Holy Bibleltä ja kappale, jota emme ole usein soittaneet, James paljastaa.
    James kertoo myös, että yhtye on harjoitellut esityskuntoon sellaisia vanhoja kappaleita kuten. Roses In The Hospital ja Life Becoming A Landslide.
    Nicky vannoo, että encoreja ei kuitenkaan tule.
- Me emme ole tehneet encoreja, emme myyneet sielujamme tai tehneet tv-mainosta niin kuin muut yhtyeet. Joillakin yhtyeillä on vielä periaatteita ja me olemme yksi niistä.

Manicsit satsaavat yhtyeen tulevaisuuteen vaikka kuluneen vuoden aikana Nicky ja Sean ovat tulleet isiksi.
- Meidän lapsi syntyi 10, eikö 11 viikkoa sitten. Se on hienoa, hän (she) on kaunis. Hänen nimensä on Clara, Nicky kertoo ja jatkaa kollegastaan:
- Sean on Mr. Responsible ja hän on hyvä isä. Hänen vaimonsa sai myös tyttövauvan. Sellainen Manics tyttöbändi on tässä kasvamassa hiljalleen ja tulee 20 vuoden päästä.
    Jamesilla ei kuitenkaan ole vauvakuume, vaikka hän pitääkin ystäviensä lapsista.
- Tehnyt minut vauvakuumeiseksi? Sullapa on hyviä kysymyksiä tänään. Ei, eivät ne ole minua saaneet vauvakuumeiseksi
- Kukaan ei halua hyödyntää minun geenejäni tällä hetkellä.

Yhtye on siis selvästi suuntamassa tulevaisuuteen. James selittää, että hänellä ei ole enää muita paheita kuin tupakointi, koska "elää vain kerran". Häntä on helppo uskoa, kun näkee hänen lähes atleettisiin muotoihin laihtuneen vartalonsa, joka on hänen mukaansa seurausta siitä, että lopetti kaljanjuonnin ja sipsien syönnin.
- Ehdottomasti haluamme tehdä tämän jälkeen levyn ja meillä on kirjoitteilla paljon lauluja, James sanoo.
- Nicky sanoi, että hänellä on jotain 14 lyriikkaa, jotka hän haluaa antaa minun ja Seanin käsittelyyn, kertoo James, ja Nicky jatkaa:
- Haluamme tehdä sellaisen (Bruce Springsteenin) Nebraska -tyylisen albumin, akustisen, erittäin orgaanisen, väljän ja talvimaisen.
    Jos Sean ja Nicky kuitenkin jäävät hoitamaan lapsiaan, eivätkä haluaa enää tehdä musiikkia niin voiko Jamesilta odottaa soolomateriaalia? James vastaa:
- Ai joku James Dean Bradfield Blues Explosion? Enpä usko.

Tämän artikkelin pohjana on käytetty kolmea tuoretta haastattelua: Bradfieldin The Mixin (6.10.) ja XFM:n (8.10.) haastattelua, sekä Nickyn ja Bradfieldin haastattelua Jo Whiley -showssa (9.10.)

xeep

Forever Delayed