- Kunnolla poliittiskriittisiä lauluja ei juurikaan enää tehdä, vaikka siihen olisi aihettakin. En nyt tarkoita mitään Sting tyylistä Pelastakaa sademetsät -roskaa vaan jotain mitä voisi verrata The Who My Generationiin, Sex Pistolsin Anarchy In UK:hin tai The Smithsien Queen is Deadiin, sanoi Manic Street Preachersin basisti Nicky Wire ennen keikkaa.

Manic Street Preachers aloitti eilen Greatest Hits -euroopan kiertueensa konsertoimalla Helsingissä täpötäydelle Vanhalle Ylioppilastalolle. Samalla yhtye paikkasi vuosi sitten peruuntuneen esiintymisensä.
    80-luvun lopulta kassassa ollut Manic Street Preacher on yksiä viime vuosikymmenen menestyneimpiä brittiläisiä rockbändejä. Yhtyeen kolme ensimmäistä albumia, Generation Terrorist, Gold Against The Soul ja Holy Bible nostivat bändin kulttisuosioon, mutta suurelle yleisölle se tuli tunnetuksi vuonna 1996 ilmestyneen Everything Must Go -albumin ja siltä löytyneen A Design For Life -hitin myötä. Suosiota kasvatti entisestään niitä seurannut levy This Is My Truth Tell Me Your, mutta vuonna 2001 ilmestynyt Know Your Enemy ei enää noussut megahitiksi. Nyt bändi kiertää tänään julkaistun Greatest Hits -kokoelman turvin.
    - Tarkemmin ajateltuna kokoelma olisi kannattanut julkaista ennen Know Your Enemya, sillä nyt meidän oli todella vaikea päättää mitkä biisit haluamme mukaa, sillä edes kaikki sinkkumme eivät mahtuneet levylle, mutta hyvä näinkin, toteaa yhtyeen basisti ja sanoittaja Nicky Wire.


No Logo on roskaa

Manicsien ura on ollut täynnä erinäisiä kohuja. Alkuaikoja leimasivat bändin vahvat mielipiteet politiikasta ja musiikkiteollisuudesta. Yhtyettä muun muassa epäiltiin epäaidoksi. Bändin kitaristi Richie James kommentoi viiltämällä haastattelussa käteensä 4 Real -tekstin ilmoittaakseen olevansa tosissaan. Muutama vuosi myöhemmin bändin ura oli katketa kun Richie katosi jäljettömiin. Häntä tai hänen ruumistaan ole edelleenkään löydetty. Viime vuonna yhtye puolestaan esiintyi ensimmäisenä länsimaisena rock-bändinä kommunistisessa Kuubassa.
    - Nämä kaksitoista vuotta ovat olleet kuin yhtä kaoottista räjähdystä. Toki uraltamme löytyy juttuja joita ei olisi kannattanut tehdä tai sanoa, mutta mitään en kuitenkaan kadu sillä se ei vie mitään eteenpäin.
    Manicsit ovat esittäneet poliittisia mielipiteitään myös lauluissaan ja erityisesti Wire joutuu usein vastailemaan politikkaa koskeviin kysymyksiin haastatteluissaan. Nyt hän ei kuitenkaan innostu arvioimaan maailman poliittista tilannetta.
    - Vaikka olen opiskellut politiikkaa ja olen edelleen kiinnostunut siitä en halua puhua siitä haastatteluissa sillä nykytilanne on niin sekava, ettei parin minuutin vastaus riittäisi mihinkään. Muutenkin minua ärsyttää nykyrokkarit jotka vastaavat poliittisiin kysymyksiin siteeraamalla Naomi Kleinin No Logo -kirjaa, joka muuten mielestäni on hirvittävää kymmenvuotiaille suunnattua roskaa.


Keikka oli täynnä hittejä

Manicsien eilinen keikka oli juuri sitä mitä odottaa sopi. Bändi tykitti hittejä hitin perään, mutta mukaan mahtui myös harvemmin kuultuja lauluja kuten yhtyeen versio M.A.S.H. -tunnarista Suicide Is Painless, Revol ja Roses In The Hospital. Bändi oli kaiken kaikkiaan vedossa ja ainoa valittamisen aihe löytyikin jo etukäteen ongelmalliseksi tiedetystä akustiikasta. Vanhan kivinen sali kun kaikui Manicsien ei niin hiljaisesta soitosta hukuttaen välillä laulaja James Dean Breadfieldin äänen alleen. Yleisö kuitenkin nautti joka hetkestä, eikä Helsingissä harmittavan yleisiä rokkipoliisejakaan juuri näkynyt.