James Dean Bradfield kertoili kuulumisistaan australialaiselle tiedotusvälineelle. Hän kertoi varsin havainnollisesti prosesseista, joita uuden Lifeblood levyn teon taustalla oli käynnissä. Bradfield kertoo mm. viha/rakkaus -suhteestaan Yhdysvaltoihin ja rakkaudestaan New Yorkiin. Tämä teksti on vapaa käännös haastattelusta.

Manic Street Preachersin solisti kertoo heti alkuun, ettei uuden albumin kuvaaminen sanoin ole helppoa, mutta hän jäsentää käsityksensä siitä kolmeen sanaan: melankolista, pohjoiseurooppalaista rockia. Hän kertoo, että uusi levy avautuu nopeiten kolmen keskeisen laulun (Empty Souls, To Repel Ghosts ja Solitude Sometimes Is) kautta. Ne kuvastavat albumikokonaisuutta parhaiten.

Uusi albumi on osaksi nauhoitettu New Yorkissa. Bradfield kertoo, että Emily, Solitude Sometimes Is ja Cardiff Afterlife ovat "amerikkalaisia", ja nauhoitettu Tony Viscontin alaisuudessa. Bradfield kehuu yhteistyötä tuottajagurun kanssa.

"Visconti sanoi meille: Katsokaa, olette tehneet tämän aiemmin. Olette onnistuneet kommunikoimaan todella monen ihmisen kanssa laulujen kuten If You Tolerate This kanssa. Se mitä nyt täytyy tehdä, on vain luottaa vaistoihin. Täytyy luottaa ensimmäiseen ideaan. Jos ensimmäinen idea kusee, sitten täytyy yrittää toista, mutta joka tapauksessa on luotettava vaistoihin."
    "Alkuperäinen suunnitelmamme oli, että tehdään neljä laulua, ja katsotaan sitten, mitä tapahtuu. Hän palautti meidät takaisin yksinkertaiselle linjalle, mutta oikealla tavalla yksinkertaiselle linjalle. Sitten tajusimme, että meidän on mentävä eri ihmisen luo ja jatkaa Viscontin opeilla."

"Ihmiset ajattelevat usein, että olemme erittäin anti-amerikkalainen bändi. Kun katsoo meidän lyriikoita, niin näkeehän sen, että siellä on joitain melko hurjia tuomioita. Kyseessä on kuitenkin viha/rakkaus -suhde. Amerikasta tulee paljon sellaisia asioita, joista pidän, kuten monia amerikkalaisia artisteja, kirjoituksia, kuten Walt Whitman ja Allen Ginsberg, ja joitain suosikkifilmejäni."
   "Kun on kriittinen amerikkaa kohtaan, kyse on vääjämättä viha/rakkaus -suhteesta. Ollakseni rehellinen, täytyy sanoa, että oli mahtavaa olla New Yorkissa. Oli hienoa olla paikassa, jossa kukaan ei tuntenut minua. Siellä oli täysin erilainen ympäristö. Kyse oli ennen kaikkea luovasta paikasta. Siellä emme olleet lähellä ketään. Emme olleet lähellä perheitämme, manageriamme tai fanejamme. Oli siis erittäin miellyttävää olla siellä."

"Studio ei ollut sama, missä Bowien ja Marc Bolanin vanhaa tuotantoa on tehty. Paikassa, jossa Visconti työskentelee, ei ole historiallista taustaa. Se on paikka, jossa hän on työskennellyt viimeiset neljä vuotta. Se on Philip Glassin studio. Näimme siellä Philip Glassin kävelevän ympäriinsä ja häntä avustavia muusikoita. Se oli aika outoa. Pienestä studiosta oli näköalat New Yorkiin. Yksinkertaisesti vain rakastin kokemusta."
   "Ainoa asia, jonka koin raskaaksi New Yorkissa, oli kaupungin savuttomuus. En onnistunut löytämään ainuttakaan baaria, missä olisi saanut tupakoida. Studiossa oli pieni tupakointihuone. Minä olin ainoa henkilö, joka sitä käytti. Se oli kaikkein hankalinta."

Know Your Enemyn (2001) ja Lifebloodin väliin mahtuu kolmen ja puolen vuoden ajanjakso, jolloin yhtyeeltä ei ilmestynyt paljoakaan uutta materiaalia. Kyseisenä ajanjaksona Sean Moore ja Nicky Wire tulivat isiksi, ja James meni naimisiin. Tauko ei kuitenkaan selity pelkillä perhesyillä. Bradfield kertoo, että kyse oli myös luovasta tauosta.
   "Kun bändi aloitti, siihen kuului minä ja Nick, sitten siihen tietysti liittyi pian Sean ja Richey. Olemme kirjoittaneet lauluja 15-vuotiaasta lähtien. Olemme 35-vuotiaita nyt, eli olemme kirjoittaneet lauluja 20 vuoden ajan. Meidän oli pidettävä kirjoitustauko saadaksemme etäisyyttä. Luulen, että olimme tulleet luonnoliseen pisteeseen, missä ei enää rakasta sitä, mitä on tekemässä. Intohimoa säveltämiseen ei menetä, mutta laulujen arviointikyky heikentyi. Joten meidän oli oltava vähän aikaa kirjoittamatta lauluja. Sitten meille tuli niin palava tarve kirjoittaa taas, että kaikki vain pursusi meistä ulos. Eli tulimme pisteeseen, jossa olimme turhautuneita siihen, ettemme tee mitään, mistä sitten kaikki alkoi taas."
   "Ei ollut vaikea aloittaa uudestaan. Kuten sanoin, olimme todella nälkäisiä jälleen, Luojan kiitos. Tämä oli siis itseaiheutettu pako laulujenkirjoittamisesta, mikä kesti muutamia kuukausia. Uudelleenaloitus oli jälleen todella, todella helppoa. Teimme ihan oikean jutun."
   "Albumin vanhin laulu on Fragments, joka on kirjoitettu kaksi vuotta sitten, mutta muu osa albumista on kirjoittu viimeisen 14 kuukauden aikana."

John Frusciante oli Know Your Enemyllä suuri kitarainnoittaja Bradfieldille. Uudella levyllä kitarat surisevat Manics-levyistä kaikkein vähiten, mutta Bradfield löytää silti uusia innoittajia.
   "Ilman muuta vaikuttajia oli. Kun aloimme nauhoittaa uutta albumia, ymmärsin, että lauluihin kuten Empty Souls, kuuluu pianoriffi. Aluksi suunnittelin siihen kitaraosuutta, kunnes keksin, että piano sopii siihen paljon paremmin. Annoin paljon kitaraosuudesta kosketinsoittajalle. Sitten tajusin, etten halua soittaa vain komppikitaraa. Aiemmilla levyillämme olen soittanut monia äänekkäitä säkeitä. Tämä tapa ei enää tuntunut sopivan uusille lauluille. En halunnut tulla kitaristiksi, joka tulee laulujen kautta väkisin esille, vaan halusin olla kitaristi, joka auttaa lauluja: soittaa oikeissa kohdissa. Olin kuin John McGeoch, joka on ollut kitaristi Magazine -yhtyeessä. Hän myös oli kitaristina PIL:ssä, John Lydonin kanssa vähän aikaa. Hänestä tuli yksi minun suosikkivaikuttajistani, koska hän oli kitaristi, jolla ei ollut liian suuri ego. Hän vain soitti oikeissa kohdissa, ja missä soitto oli oikein laululle. Hän ei tuonut kitaraa väkisin esiin vain pakottaakseen ihmiset kuulemaan hänen soolonsa. Pidin myös kylmyydestä, jota hän välitti soitollaan."

Uuden levyn kansi on hygieenisen valkoinen. Puhtauden halkaisee valuva verivana, jonka kanssa ristiää yhtyeen ja levyn nimi.
   "Me piilottelemme kuvan anonyymittomuden takana. Luulen, että seisomme nyt enemmän musiikin takana. Kun Richey katosi, emme luottaneet enää niin paljon aisteihin, emmekä visuaalisiin aspekteihin itsessämme persoonina. Oli helpompaa antaa konseptin tai artistin puhutella, mielummin kuin poseerata kuvissa ja näyttää hyväältä. Hyvältä näyttäminen on ainakin meidän iässämme erittäin vaikeeta."
   "Valitsimme albumille nimen Lifeblood, koska sanoitukset olivat sisäänpäinkääntynempiä. Useat laulut kertovat menettämisestä, ja ne käsittelevät menettämisen tragediaa. Monet laulut kertovat siitä, kuinka määrittelemätöntä on, että on olemassa ihmishenki, joka jatkaa eteenpäin. Kuolema on edelleen niin tärkeä, ja tapa, jolla käsitämme sen ja jatkamme tragedian jälkeen. Tapa, jolla käsitämme sen, on käsittämätön." Sitten on myös laulu nimeltä Emily, joka kertoo Emily Pankhurstista. Hän oli naisten äänenkannattaja ja kampanjoi naisten äänestysoikeuden puolesta. Hän uhrasi kehonsa ja mielensä uskolleen. Me halusimme yhdistää lyriikoiden ihmisyyden, visuaalisen kuvan ja otsikon."