|
Seinäjoki, 17.6.2001, 17.30 - 19.00
Provinssirock 2001 oli yhtyeen toinen kerta, kun he olivat esiintymässä Seinäjoen Provinssirockissa. Edellisen kerran yhtye oli Provinssirockissa vuonna 1999. Silloin Manicsit saivat soittaa myöhäisen lauantai-illan viimeisenä päälavan esiintyjänä. Tällä kertaa ajankohta ei ollut ihan niin hyvä. Manicsit joutuivat esiintymään sunnuntai-iltapäivän viimeisenä esiintyjänä. Tukahduttavan kuumassa ilmassa, kun aurinko poltti yleisön ihoa, meno ei yltynyt enää hillittömän kovaksi, eikä väsynyt ja krapulainen yleisö jaksanut enää riehua täysillä musiikin mukana. Osa festariyleisöstä oli jo lähtenyt eikä nousuhumalan hakijoita enää löytynyt edellisillan tapaan, jolloin mm. Limp Bizkit, Tool ja CMX olivat hypyttäneet yleisön jalat rakoille. Manicsit avasivat settinsä Found That Soulilla. Sen jälkeen kuultiin kaikki yhtyeen hitit, eikä setti tarjonnut oikeastaan mitään yllätyksiä. Tai no ehkä yllätyksenä voidaan pitää Everlastingin akustista versiota. Kappale, jota yhtyeen ei pitänyt enää ikinä soittaa. Festareilla kuitenkin vaaditaan hittejä ja kuuluhan The Everlasting kuitenkin Manicsin suurimpien hittien joukkoon ja on yksi yleisön suurimmista suosikeista. Kaikenkaikkiaan he soittivat yhteensä kuusitoista singlenä julkaistua kappaletta ja kaksi ei-singlebiisiä (Baby Elian / Ready For Drowning, keikkahetkellä Let Robeson Sing ei ollut vielä julkaistu singlenä). Bradfield innostui puhumaan keikan aikana huomattavasti normaalia enemmän ja kehoitti mm. yleisöä juomaan lisää ja muisteli edellistä Provinssirock vierailuaan jolloin yleisö oli hänen mukaansa ollut todella kännissä. Lisäksi Bradfield onnistui yllättämään suurta osaa yleisöstä soittamalla vanhan Motown Junk -kappaleen introksi Guns'n Rosesin Sweet Child O'Mineä. Vanhoille faneille tuttu tempaus. Yksi, ehkä vähemmän tuttu tempaus Bradfieldiltä oli luovuttaa akustinen kitara kesken keikan yleisölle. Sean Moore paukutti rumpuja sen suuremmitta huomioitta, Nicky Wire sinisissä meikeissään irvisteli bassonsa takaa ja kävi riisumassa pisimmät housunsa Bradfieldin akustisen osuuden aikana. Lopun keikasta Nicky tanssi ja soitti pitkä valkoinen paita päällä kravatin somistaessa sitä. xeep |
![]() |