Manic Street Preachers oli 90-luvun eniten puhdasta omistautumista osakseen saanut, ja sen myös ansainnut, yhtye. Nirvana myi enemmän levyjä ja oli useammalle ihmiselle tärkeä, mutta Manics oli henkilökohtaisempi. Yhtyeen historia on tragedian aineksia sisältävä selviytymistarina läheisistä ystävistä, joiden tarkoituksena oli julkaista vain yksi levy, joka myisi 16 miljoonaa ja tämän jälkeen suurena statementina hajottaa bändi.
    Ihan niin se ei kuitenkaan mennyt. Manics ehti julkaista kolme tasoltaan vaihtelevaa levyä, minkä jälkeen yhtyeen toinen lyyrikko ja ryhmän sielu Richey Edwards katosi. Jäljelle jäänyt kolmikko päätti jatkaa ja häikäisevän comebackin ja kolmen lisäalbumin jälkeen on vuorossa ensimmäinen kokoelma. Ja voi miksi siitä on tehty niin turvallinen!
    Forever Delayed keskittyy suurimmalta osin Richeyn jälkeisiin aikoihin. Kaupallisesti hyvin menestyneiltä Everything Must Golta ja This Is My Truth Tell Me Yourslta mukaan on otettu kaikki niiltä irrotetut kahdeksan singleä! Viimeisimmältä, kaupallisesti flopanneelta Know Your Enemyltä mukaan on puolestaan päässyt vain upea, Phil Spectorimainen So Why So Sad. Ja vielä pahempaa, ennen Richey Edwardsin katoamista julkaistulta ahdistavalta ja synkältä mestariteokselta The Holy Bibleltä mukaan on kaikkiaan neljästä singlenä julkaistusta raidasta uskallettu ottaa vain Faster. Tämä sähköshokkimainen klassikko palaa yhä kirkkaalla liekillä.
    Manicsien forte on aina ollut pophistorian parhaimpiin ja haastavimpiin kuuluvat sanoitukset. Esimerkiksi From Despair To Where sisältää yhden kaikkien aikojen mieleenpainuvimmista riveistä: "I try to walk in a straight line / An imitation of dignity". Musiikillisesti ryhmä on matkannut punkin, hard rockin, popin ja kansanlauluiksi muodostuneiden balladien kautta tähän hetkeen. Kaikki tämä mahtuu tähän julkaisuun. Kokoelman kaksi uutta kappaletta (There by The Grace of God ja Door to The River) ovat hienoa perusmanicsia. Yhtye on ilmoittanut tekevänsä vielä ainakin yhden albumin, ja kertonut hakevansa siihen inspiraatiota Springsteenin karusta Nebraska -levystä. Uusista lauluista jälkimmäinen antaa viitteitä siihen, kun edellinen kuulostaa viileästi Depeche Modelta.
    Tyhmin veto kokoelmalla on You Love Us. Uhmakkaasta julistuksesta on päätetty julkaista debyyttialbumia varten uudelleen äänitetty tunkkainen ja raskas versio, kun Heavenly-yhtiöllä julkaistu alkuperäinen on sykkivämpi ja intohimoisempi. Forever Delayedin alku ja loppu on valittu tyylikkäästi. Levyn ensimmäinen kappale on SE comeback-single A Design For Life, joka vieläkin nostaa ihokarvat pystyyn, kun muistelee, miltä tuntui kuulla se ensimmäistä kertaa. Hämmästyttävä voimannäyte. Kuten myös viimeisenä kuultava Motown Junk, single joka tuntui aikoinaan tulevan täysin tyhjästä. Glam-versiolta The Clashista näyttävä ryhmä sämpläämässä Public Enemyä: "Revolution, revolution, revolution..."

****

Jarmo Vähähaka