Nicky Wire: "Nauhoitan jatkuvasti kokoelmakasetteja Walkmanissa soitettavaksi. Aina silloin tällöin mukana on jokin Hanoi Rocksin biisi"

Ensimmäinen Nicky Wiren itse ostama levy oli Black Sabbathin Neon Knights. Teini-iässä hän pystyi innostumaan aivan yhtä hyvin niin Guns N' Rosesin alkuvoimaisesta rock'n'rollista kuin New Musical Expressin uusimmista indie-suosikeista. The Smiths, Echo & The Bunnymen, Sex Pistols ja Hanoi Rocks olivat kaikki yhtä tärkeitä elementtejä niin Nicky Wiren kuin koko uraansa aloittelevan Manic Street Preachersin musiikillisessa universumissa.
Ennen Generation Terrorists -debyyttialbumin ilmestymistä Manic Street Preachers kertoi tavoitteekseen myydä kyseistä levyä 16 miljoonaa kappaletta ja hajota heti sen jälkeen. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan nyt on vuorossa jo yhtyeen kuudes studioalbumi Know Your Enemy. Manic Street Preachersin poikettua maaliskuun alussa Suomessa Soundi ojensi Nicky Wirelle uunituoreen Hanoi Rocks -boksin ja sai basisti-ideologin hyräilemään Boulevard Of Broken Dreamsia autuas hymy kasvoillaan.
Milloin viimeksi kuuntelit Hanoi Rocksia?
- Nauhoittelen jatkuvasti kokoelmakasetteja Walkmanissa soitettavaksi. Kuuntelen niitä lähes koko ajan hotellihuoneessa, lentokentällä ja muissa vastaavissa paikoissa. Aina silloin tällöin mukana on jokin Hanoi Rocksin biisi. Viimeisimpiä taitavat olla Boulevard Of Broken Dreams ja Underwater World.
Muistatko vielä miten löysit Hanoi Rocksin?
- Yeah. Se oli aika myöhään, 1988 tai jotain sellaista. Silloin kun Guns N' Roses oli kovimmillaan he mainitsivat Hanoi Rocksin jossain haastattelussa. Minulla oli koulukaveri, joka diggasi Hanoi Rocksista todella paljon ja koska hän tiesi minun pitävän Gunnareista, hän esitteli Hanoi Rocksin minulle. Hän lainasi minulle joitain Hanoi-albumeja ja minä innostuin niistä. Se saa minut tuntemaan itseni aika vanhaksi...
Käytkö yhä levykaupoissa?
- Tietenkin. Aina, kun se on mahdollista. Kun käyn Cardiffissa, poikkean aina suosikkilevykaupoissani, joista joissakin olen käynyt jo melkein 20 vuoden ajan. Ostan edelleen paljon levyjä. Tätä minun ei tarvitse enää ostaa. (Koskettelee ja katselee Hanoi Rocks -boksia liki rakastuneen näköisenä.)
Kuinka suuri levykokoelma sinulla on?
- Valitettavasti jouduin myymään kaikki vinyylilevyni, kun bändi aloitti ja tarvitsimme paljon rahaa. Minä, Sean ja James myimme silloin kaikki levymme. Se oli kammottavaa, mutta jostain piti saada rahaa. Vielä enemmän harmittaa, kun ajattelen, että saimme niistä vain 100 puntaa tai jotain vastaavaa. 100 puntaa varmaankin tuhansista vinyylilevyistä. Voi ei.
- Minulla on joitakin tuhansia cd-levyjä ja olen alkanut ostaa vinyylilevyjä uudestaan. Viime aikoina olen ostanut paljon sellaisia levyjä, joiden myymistä olen katunut jo pitkään.
Millaista musiikkia olet kuunnellut viimeaikoina?
- Olen kuunnellut paljon juuri niitä vinyylilevyjä, joita kuuntelin jo nuorena. The Stoogesia, joka vaikutti Found That Soulin syntyyn, The Beach Boysia, joka vaikutti So Why So Sadiin, The Fallia, joka vaikutti Wattsville Bluesiin, alkuaikojen New Orderia, joka vaikutti Baby Elianiin. Olen kuunnellut sellaisia levyjä, joiden kanssa me vartuimme ja jotka saivat meidät perustamaan bändin joskus kauan sitten.
Know Your Enemy -albumilla on piiloraitana teidän oma versionne äärivasemmistolaisen McCarthy -yhtyeen We're All Bourgoisie Now -kappaleesta. Koska tuhannet ihmiset haluavat sen myötä tutustua McCarthyn tuotantoon, voisitko suositella jotain heidän levyjään?
- Heidän esikoisalbuminsa on nimeltään I Am A Wallet (1987). Se on yksi eniten kuuntelemistani levyistä koskaan. Punk-aikana olin liian nuori ja innostuin musiikista vasta sen jälkeen. I Am A Wallet on albumi, jonka tekstit todella puhuttelivat minua nuorempana. Musiikki on melko lailla The Smiths-tyyppistä kitarapoppia ja toki pidän siitäkin, mutta levyn tekstit todella osuivat maaliinsa. Toivottavasti ihmiset tutustuvat McCarthyyn, koska he eivät olleet koskaan kovin suosittuja eivätkä saaneet rahaa. He olivat todella aliarvostettu yhtye. Kolmen albumin jälkeen yhtye hajosi ja Tim Gane perusti Stereolabin. Stereolab on ihan ok. Se on hyvää taustamusiikkia lukemiselle, siivoamiselle ja muulle rentoutumiselle.
Oletko lähiaikoina innostunut oikein toden teolla mistään uudesta yhtyeestä?
- At The Drive-In on mielestäni todella hyvä yhtye. Pidän myös edelleen Idlewildistä. JJ72 on aika hyvä. He eivät mielestäni kuulosta ollenkaan meiltä, vaikka niin onkin väitetty. Myös Goldfrappin albumi on todella hieno.
- Kuten sanoin, ostan edelleen paljon levyjä, vaikka ne eivät enää muuttaisikaan maailmaani. Levyjen ostamisesta saan todella paljon nautintoa. On edelleen hienoa kuunnella levyjä ensimmäistä kertaa.
Joudutko koskaan riitelemään vaimosi Rachelin kanssa levyistä, joita haluat kuunnella?
En. Minulla on oma pieni huone, johon hän ei saa tulla sisään. Se on vain minun paikkani.
Millaisesta musiikista hän pitää?
- Hän ei ole kovin suuri musiikkifani. Jääkiekko on hänelle paljon tärkeämpää. Hän suhtautuu Cardiff Devilsiin aika pakkomielteisesti. Se joukkue on täynnä kanadalaisia ja ruotsalaisia. Itse asiassa heidän matseissaan on aika hyvä tunnelma. Minäkin käyn siellä aika usein.
Mitä mieltä olet Napsterista?
- Jostain syystä useimmat ihmiset tuntuvat olevan todella naiiveja ja uskovan, että Napster on hyväntekeväisyyttä. Se ei ole, vaan Napster on kuin mikä tahansa liikeyritys, joka koettaa nostaa markkina-arvoaan, kunnes se myy osakkeensa eniten tarjoavalle taholle. Joka kerran, kun joku meidän biisimme soi radiossa, kuka tahansa voi nauhoittaa sen. Kyse ei siis ole itse aktista, vaan kapitalistisesta ajatusmallista kaiken takana. Napster on yhtä lailla kapitalismia kuin Coca-Cola. Ja juuri sellaista vastaan me taistelemme.

Tero Alanko