|
Gold Against The Soul Yksi ainoista hetkistä milloin meitä voidaan verrata The Clashin kanssa on toinen albumimme. Me rokkasimme siinä. Se on kuin Blue Oyster Cultin Sandy Pearlmanin tuottama Give 'Em Enough Rope ja kaikki olivat "te olette punkkareita, ette voi tehdä tällaista!" ja luulen, että siksi useat ihmiset olivat pettyneitä kun se ilmestyi. Täsmälleen sama juttu on Gold Against The Soulin kanssa. Me olimme ilmeisesti menneet enemmän rockiin, koska olimme lakanneet kuuntelemasta niitä levyjä, joita kuuntelimme 15-vuotiaina. - James 2000 Siinä on liikaa räyhäämistä. Siinä on muutama hyvä single, mutta se ei todellakaan ole mikään mestariteos. - Nicky 1996 Ensimmäinen albumi oli enemmänkin väitös tehdä jotain. Tämä on musiikillisempi, sillä on selvempi suunta. Pelkäsimme edellisellä kerralla liikaa asioista selviämistä. Emme tietenkään väheksy aikaisempia levyjämme, emmekä kiellä fanejamme ostamasta niitä. - James 1993 Sleepflower Kukaan ei näytä pystyvän saavan unta ilman ulkoista avunantoa - ilman alkoholia, unilääkkeitä, tai jopa ilman jumppaohjelmia. From Despair To Where Länsimaissa, elinolot eivät todellaakaan ole mitenkään huonot. Jokaisella on paikka missä elää ja tarpeeksi syötävää, mutta monet ihmiset näyttävät olevan onnettomia. En usko, että monikaan ihminen tulee illalla kotiin ajatellen "Vau. Olipa mahtava päivä tänään!". Tämän vuoksi totaliarismi tulee olemaan aina viettelevää - fasistinen johtaja voi sanoa "Teen päätökset puolestasi. Sinun ei tarvitse ottaa mistään vastuuta. Pidän huolen elämästäsi." - ?? Richey oli tuolloin kuuntelemassa Rod Stewartin "Every Picture Tells A Story":a. Nauhoitimme sen Hook End Manorilla, massiivisessa asuntomaisessa studiossa. Olin rättiväsynyt, koska olin vakuuttunut siitä, että huoneessa kummitteli. En kyennyt menemään sänkyyn ennen aamuviittä, koska olin niin peloissani. - James 2000 La Tristesse Durera (Scream To A Sigh) Otimme otsikon eräästä Vincent Van Goghista kertovasta kirjasta, vaikka laululla ei ole mitään tekemistä Goghin kanssa. Se tarkoittaa kutakuin "surullisuus jatkuu", ja se kertoo kun elämä ei parane enää vanhetessa. Se on jokavuotisesta kauniista tapahtumasta kun sotaveteraanit menevät sankarivainajien muistomerkille, ja jokainen teeskentelee välittävänsä heistä, vaikka he ovat pian unohdettu jälleen. Kunnioitan enemmän vanhempia ihmisiä kuin meidän sukupolveamme. Luulen, että heillä on enemmän arvokkuutta ja he pystyvät kantamaan ongelmansa itse. Ihmiset sukupolvestani näyttävät olevan itsekkäämpiä. En ole poikkeus, koska kulttuurista jonka ympäröimäksi joutuu, ei voi paeta. Esimerkiksi ammattiyhdistysliikeen ideana on välittää yhteisöstä josta tulet, ja se näyttää nyt naurettavalta, se on politiikan tuote yli viidentoista vuoden ajalta. - ?? Tein kappaleeseen musiikin Dublinissa. Olin mennyt sinne tyttöystäväni kanssa uudenvuodenaatoksi vuonna 1992 ja minulla oli mukanani muutama Richeyn kirjoittama lyriikka. Tämä oli erittäin hieno lyriikka. Puhdas vasemmistolainen asenne, joka sanoo, että kaikki sota on pahasta, oli alkanut pistämään Nickin ja Richeyn kupuun. Se on outo laulu. - James 2000 Yourself Se on tyytymättömyydestä itseensä. Me ihmiset olemme ainoat eläimet, jotka tiedämme kuolevamme. Joka aamu katsot kylpyhuoneen peiliin ja yrität vakuuttaa itsellesi näyttävältä ihan hyvältä, jotta voit kantaa päivärutiinisi, vaikka tiedät sen olevan paskamaista. On todella vaikeata tuntea olo hyväksi kun näet kaikkia täydelliset kuvat lehdissä. Life Becoming A Landslide Se tulee siitä, että ensimmäinen asia minkä lapsi tekee, on että se itkee kaikesta kauhusta. Ja kun pääset murrosikään, palkinto vanhenemisesta ei tyydytä sinua, olipa se sitten auton saaminen, naiminen tai cd soitin. Laulu kertoo myös tosiasiasta, että jos menet lehtimyymälään ja näet tiskeillä pornoa nuorena, tulee kokemuksen vuoksi olemaan vaikeata käsittää "rakkaus" myöhemmin. Luulen, että olemme romanttisia ihmisiä jollain tapaa, mutta kun tullaan ihmissuhteisiin, ei ole kysymys "voitko luottaa toiseen ihmiseen", vaan se on yhtä paljon kysymys itseensä luottamisesta. Ihmisten eläimellisessä luonnossa näyttää merkittevän se, että pystytkö tuntemaan toisen ihmisen fyysisesti kiehtovaksi. On epärehellistä karsia sellaiset tunteet pois - näyttää puritaaniselta kieltää itseltäsi sellaiset. Käsitys synnistä kiinnostaa yhä. Uhhh. Meidän keskivertoa huonompi listasijoitus. He olivat muuttaneet joitan listasääntöjä viikkoa ennen kuin julkaisimme sen, mutta jos sitä ei olisi vielä silloin ollut, se olisi ollut 26. tai jotain. Meidän osakkeemme tippuivat tuolloin, voit turvallisesti sanoa. - James 2000 Drug Drug Druggy Se on erittäin ambivalentista asenteessta huumeita kohtaan ja erilaisista ajatuksista ihmisten syistä käyttää huumeita. Jokaisella on oma pieni pakkomielteensä. Tunnen erittäin ärsyttäväksi sen, että joku tulee sanomaan "vedin justiinsa muutaman jointin ja olen erittäin sekaisin päästäni". Entä sitten? Jos joku sanoo "join justiinsa kymmenen paukkua ja olen erittäin humalassa", ajattelemme heidän olevan säälittäviä, se on yhtä sama molemmissa esimerkeissä. Roses In The Hospital Se on ajatus jostain kauniista rappeutuvassa paikassa. Se on ihmisistä, jotka satuttavat itseään pystyäkseen keskittymään tai tunteakseen jotain. Mikä plagioitu paholainen. Se matkii David Bowieta. Luulen, että musiikki loppuu tuolla tavalla, koska se on melko tunteellinen lyriikka. En välitä tästä kappaleesta, mutta siinä on hieno soolo! - James 2000 Nostalgic Pushead Se alunperin alkoi siitä ideasta, että keski-ikäiset ihmiset syöttävät ajatuksia, jotka olisivat jännittäviä ja arvokkaita uudelle sukupolvelle. Monet sanoivat meille aloittaessamme "Oi, tuo on jo nähty ja tehty, älkää tehkö sitä enää". Se on erittäin masentavaa, että uuden sukupolven kasvaessa tarjolla ovat samat ikonit, kuten The Rolling Stones. Suurin yhtye tällä hetkellä, Pearl Jam, todennäköisesti kasvoi kuunnellen samoja levyjä kuin heidän vanhempansa, mutta koko 60-luvun perspektiivi ei ole enää olemassa. Symphony Of Tourette Kertoo tourette syndroomasta, joka on sairaus jossa jokainen lapsi halveksii ja syljeksii ympärilleen. Hän ei voi sille mitään. Hän menee ulos ostosreissulle, näkiessään vanhan naisen hän sanoo "painu vittuun vanha ämmä". Se on 1900-luvun sairaus ja esiintyy ainoastaan tällä sukupolvella, ja siihen ei ole mitään hoitokeinoa. Se on melkein kuin he olisivat sanomassa sitä, mitä jokainen hiljaa mielessään sanoo. Suurin osa ihmisistä tuhlaa elämäänsä tekemällä sitä mitä he eivät tahdo tehdä, eikö kukaan saa kehotettua helvettiin painumista ärsyttävälle pienelle ihmiselle. Gold Against The Soul Se on eräs Britannian maailmanlopun visio Thatcherin vuosilta 90-lukulaisille. Ihmiset tulivat hyvin itsekkäiksi 80-luvulla. Minulle, Roy Lynk (oikeistopuolueen johtaja demokraattisten kaivostyöläisten liitosta) oli tyypillinen 80-lukulainen. Hän luuli ehkä tekevänsä ihmisille hyvää, mutta hän oli luokkansa petturi. Toivon, että hänen lapset kasvaessaan käsittävät sen. Media ajattelee, että jos olet työväenluokassa, sinun tulee olla toinen kahdesta stereotyypistä. Joko työnantajalle hattua nostava työntekijä tai sitten aivoton huumeveikko. Sinun tulee olla öykkäri, tai ponneton Morrisseyfani joka ei koskaan tee mitään. Työväenluokan ihmiset voivat olla väkivaltaisia tai sensitiivisiä. |