MANIC FINLAND : KIRJASTO : LEVYJEN SELITYKSIÄ

Generation Terrorists

On hyvä katsoa taaksepäin ja nähdä olleensa naiivi ja tehneensä virheitä, koska se todistaa kaiken takana olleen epämääräistä ideologiaa. Se, että teimme albumilla niin monia virheitä, todistaa että yritimme todella kovaa ja että olimme naiiveja, ja että meidän naivius oli syntynt idealismista. Paikoitelleen voit nauraa sille. Levyllä on laulu Condemned To Rock'n'Roll ja jos et pysty nauramaan sille, sinussa täytyy olla jotain vikana.
- James 2000

Todellisuudessa esikoislevy Generation Terrorists (1992) myi noin 200 000 kappaletta. Se halusi kuulostaa Public Enemyn ja Guns'N'Rosesin sekoitukselta, mutta lopputulos muistutti enemmän Mötley Crueta sokkotreffeillä The Clash -tribuuttibändin kanssa. Levy esitteli yleisölle yhtyeen, jossa oli briljanttia kaikki muu paitsi musiikki - tosin edelleen livesettiin kuuluva sytkäriballadi Motorcycle Emptiness vihaili paremmasta tulevaisuudesta.
- Samuli Knuuti, Provinssitiedotuslehti 2001

Luottamuksemme tähän albumiin on niin suuri, että emme ole onnellisia jos se ei myy 16 miljoonaa.
- Nicky

Tämä albumi on juuri sellainen kuin halusimme sen olevan. Jokainen lyriikka on täysin sensuroimaton. Kaikki musiikki tällä levyllä on musiikkia jonka me halusimme sillä olevan.
- Richey 1991

Se on vähän epäonnistunut albumi, koska yritimme liikaa tehdä lauluista radiossa soitettavia. Mikään bändi meidän asemassa ei ole yrittänyt sitä: tehdä 6 minuuttia pitkää eeppistä, depressiivistä laulua (Motorcycle Emptiness). Olisi helpompaa ja uskottavampaa tehdä 10 eri versiota Motown Junkista.
- Nicky 1992

Generation Terroristsin otsikko on helppo ymmärtää väärin. 10-12 vuoden iässä kaikki ovat täynnä optimismia, mutta he luopuvat siitä siihen mennessä kun ovat käyneet koulut loppuun. Niiden 5-6 vuoden aikana ihmisen elämä muuttuu dramaattisesti ja osa siitä tuhoutuu. Sitä otsikko tarkoittaa. Koko idea oli olla tekopyhä, epätodellinen. Halusimme vain tehdä parempia lauluja ja lyriikoita. Meistä tulee koko ajan parempia. Kaikki tietävät, että ensimmäisestä albumistamme olisi tullut parempi jos olisimme jättäneet kaiken paskan pois, mutta halusimme siitä tupla-albumin, joten mitään ei jätetty pois.
- Richey

Olisi väärin sanoa että kadumme sitä. Olisimme myyneet paljon enemmän, jos olisimme olleet varovaisia ja tehneet debyyttialbumin jossa on 10 Motown Junkin kaltaista laulua, mutta pidän enemmän sotkuisista ja eeppisistä bändeistä, jotka tekevät virheitä. Olemme saaneet indie bändit tajuamaan -jopa pienimmällä tasolla - että he voivat olla taas tähtiä... se on kokonaan meistä kiinni. Musiikillisesti ja lyriikallisesti he eivät ota meiltä mitään, sen tiedän; he pelkäävät liikaa.
- Nicky

Slash'N'Burn
Erittäin hyvät kitarat ja monien muiden avausraitojen tapaan tarttuva kappale. Jää pyörimään päähän ja on parempi kuin monet muut raidat. Perusteellisen hyvä, erityisesti kitarat lopussa.
- www.dooyoo.com

Slash'N'Burn
Haha! Tästä en välitä kovin paljoa. En vihaa sitä yhtä paljon kuin Love's Sweet Exileä. Tässäpä mitä tästä tarvitsee sanoa. Hah!
- James 2000

Nat West-Barclays-Midland-Lloyds
Laulu kaikista paholaisesta kapitalistisessa maailmassa, kerää pankit kohteeksi. "Black horse apocalypse" ja "Death sanitized through credit" tiivistävät laulun yleisen sävelen. Hyvä, rytmikäs kertosäe, mutta loput kappaleesta ei ole mitenkään erikoista.
- www.dooyoo.com

Born To End
Toinen hyvä kappale, joka todella vaikutti mieleeni. Kertoo pitkälti siitä kuinka Amerikka on möhlinnyt maailmassa, erityisesti pudottaessaan vetypommin Japaniin, joka muodostaa kertosäkeen. "Nagasaki dolls are burning" on voimakas kuvaus sanoissa.
- www.dooyoo.com

You Love Us
Protometalliversio. Ajattelimme, että tässä oli meille massiivinnen hitti ja meillä oli paljon uskoa siinä. Me emme koskaan olleet koskaan täysin tyytyväisiä Heavenlyversioon. Se oli hieman kömpelö ja ajattelimme päivittää sitä. Se oli eettisesti Pistolsia lähin asiamme, joten päätimme tehdä sen.
- James 2000

Motorcycle Emptiness
Yksi pisimmistä lauluista albumilla yli kuuden minuutin mitallansa. Yksi mielestäni parhaista lauluista. Hitaampi, ei todellakaan mikään nopein kappale levyllä. Kappaleessa on muutama todella hieno kitarasoolo. Erittäin hyvä ja yksi dramaattisimmista ja voimakkaimmista lauluista, ja on se on laulettu erittäin hyvin ja siinä on hyvät lyriikat.
- www.dooyoo.com

Motorcycle Emptiness
Se on vähän kuollutta teiniä, sukupolveton klassikko. Yksi ensimmäisistä lauluistamme, jossa oli tämä alistettu melankolia. Silmiinnähtävästi sanoilla on täysin erillainen tavoite, kuin muissa kappaleissamme. Meille se oli kuin, että olimme laukaus sukupolvestamme ja olimme kaikki luusereita - nauti siis rallatuksesta. Se oli ensimmäinen kerta kun musiikki heijasti sanoja älykkäästi.
- James 2000

Love's Sweet Exile
Se on inhottava kappale levyllä. Se oli alunperin nimeltään Faceless Sense of Void, jonka voi löytää bootlegeilta. Se oli hieno jättiläislaulu, mutta revimme sen kappaleisiin ja se kusi. Se on täydellinen läjä paskaa. Richey mokasi sanomalla: "soita nopeampia sooloja kuin olet ikinä soittanut, soita miljoonia nuotteja" ja minä tein niin. Olen häpeissäni itsestäni.
- James 2000

Little Baby Nothing
Kun tapasimme Traci Lordsin juttelimme hänen kanssaan Little Baby Nothingin lyriikoista. Niihin aikoihin meistä sai helposti väärän kuvan esim. Richeyn "4 REAL" -viiltelyn takia; ja hän sanoi: "Minua sanotaan pornotähdeksi. Jos taas olisin mies, olisin suuri julkkis ja onnekas sen perusteella minkälaisen aseman olen saavuttanut." Hän tajusi laulun täydellisesti.
- Nicky 1993

Little Baby Nothing
Tämän musiikin inspiraatio tuli minun varhaisesti pakkomielteestä Bruce Springsteeniin. Se on laulettu jonkin muun perspektiivistä. Muistan ajatelleeni, "Olemmeko oikeilla jäljillä, kun laulamme naisten perspektiivistä?". Sitten ajattelin, "Vittu, voisimme olla siitä yhtähyvin pikkutärkeitä."
- James 2000

Traci Lords on naisenergiaa. Halusimme hänet tai Kylien laulamaan Little Baby Nothingissa, koska siihen aikaan he olivat naisia jotka nähtiin nukkeina. Kukaan ei kuvitellut, että heillä saattaisi olla itsellään oma visio tavasta jolla heitä pitäisi myydä.
- Richey 1992

Stay Beutiful
Hyvä kappale. Mahtava loppu jokaisen kertosäkeen jälkeen, kitarariffi korvaa sanat "fuck off", jotka tulee kuitenkiin hiljaa mielessä sanottua.
- www.dooyoo.com

Meidän ensimmäinen kertamme massiivisessa asuntomaisessa studiossa. Olimme siellä Steve Brownin kanssa, kuunnellen juttuja George Michaelista ja Elton Johnista, kaikista ihmisistä, joidenka kanssa hän oli työskennellyt ja me vain ajattelimme "tämä ei voi olla totta". Muistan, että ajattelimme, että jos tekisimme punktyylisen kappaleen niin kuin Motown Junk, se olisi ollut suuri potkaus Heavenlyn perseeseen.
- James 2000

Repeat (UK)
Kiinnostava raita, lyhyt ja yksinkertainen. Se on kitaroin ajettu laulu, jossa joka toinen rivi on "repeat after me", joka seuraaa jostain muusta kapinnoinnista. Ensimmäinen rivi on "Fuck Queen and Country. Albumilla on kaksi versiota laulusta, molemmat ovat lähes samanlaisia ja menevät samassa muodossa. UK-versiossa on enemmän kitaroita, mutta on ehkä hiukan typerää laittaa albumille kaksi lähes samanlaista laulua, jotka eivät edes ole kovinkaan hyviä.
- www.dooyoo.com

Condemned To Rock'N'Roll
Hyvä lopetuskappale. Hyvä rumputausta ja hyvä intro. Paljon kitarasooloja, kuin olisi monen kappaleen sekoitus, ehkä nämä kaverit osaavat tosiaan soittaa.
- www.dooyoo.com