James ja Nicky kertovat Richeyn hoitoon joutumisestaManic Street Preachersin kitaristi Richey James on vakavasti sairas, eikä soita Readingin keikalla. Mitä Richeylle tapahtui? Yrittikö hän itsemurhaa? Onko hän enää bändissä mukana? Hajoaako bändi? Paul Rees saa vastauksia bändin laulaja James Dean Bradfieldiltä ja basisti Nicky Wireltä...Manic Street Preachers nousi Glasgowissa lavalle heinäkuun 30. päivänä ilman kitaristi Richey Jamesia. Kaksi päivää myöhemmin ilmoitettiin, että Richey on sairastunut vakavaan uupumukseen ja pitää jonkin aikaa lomaa bändistä. Median juorutehdas lähti heti käyntiin, ja tarinan mukaan alkoholiongelmainen ja itseään viiltelevä Richey oli yrittänyt tehdä itsemurhan. Puhuttiin myös, että hän oli eronnut bändistä lopullisesti. Manicsien PR-yhtiö Hall Or Nothing antoi elokuun 8. päivänä seuraavanlaisen lausunnon: "Spekulaatiot siitä, että Richey jättäisi bändin ovat täysin perusteettomia. Hän on kuitenkin tällä hetkellä hyvin sairas, ja Richey ja bändin muut jäsenet ovat päättäneet, että hän tarvitsee psykiatrista apua." Richey on tällä hetkellä hoidossa Lontoon yksityisklinikalla. Bändi esiintyy ilman Richeyä elokuun 28. päivänä Readingissä ja julkaisee uuden albuminsa "The Holy Bible" kaksi päivää myöhemmin. Kaikkia kovasti kiinnostaa, mitä helvettiä Richeylle oikein tapahtui. "Saattaa kuulostaa vääristelyltä, mutta Richey on aina ollut itsetuhoinen ja käyttänyt runsaasti alkoholia", aloittaa laulaja/kitaristi James Dean Bradfield. Hän ja basisti Nicky Wire ovat lontoolaisessa hotellissa ja kertovat sekavasta tilanteesta parhaansa mukaan. "Olemme aina tienneet sen, muttei ole mitään järkeä käskeä ihmistä lopettamaan sellaista, se työntää ihmisen vain syvemmälle kuiluun", Bradfield jatkaa. "Richeyn tapauksessa siitä tuli sairaus, ja hän ymmärsi sen itsekin." "Itsetuhoisuus kiihtyi niin, että meitä kaikkia alkoi hiukan pelottaa", lisää Wire. "Kyseessä ei ollut vain viiltely ja juominen, vaan myös anoreksia. Se kaikki nousi huippuunsa viime viikonloppuna, se oli kamalaa..." Kuinka paikkansapitäviä ovat huhut itsemurhayrityksestä? "Eivät yhtään", vastaa Bradfield. "On joka tapauksessa vastuutonta puhua itsemurhasta, koska hän on psykiatrisessa tilassa. Jos hän olisi jatkanut ilman hoitoa, hän olisi saattanut tehdä itsemurhan. Mutta hän oli itsetuhoinen monella tapaa. Hän ei pystynyt enää peittelemään viiltelyjälkiä, ja hän oli henkisesti hyvin sairas." Wire jatkaa tästä: "En voi kertoa teille mitä tapahtui, näin vain seuraukset. Se oli pelottava näky, olimme kaikki peloissamme. Tarkoitan, että '4 REAL'-tekstin viiltäminen käteen oli pikkujuttu tämän rinnalla. Hänellä ei ollut enää yhtään kontrollia." Richey on ennen viillellyt itseään ja tumpannut savukkeita käteensä. Onko tilanne vastaava? "Kyllä, mutta 20 kertaa pahempi", sanoo Wire. "Richey on tosi paskassa kunnossa, ihan sekaisin... Hän on aina pyrkinyt äärimmäisyyteen, ja nyt hän on saavuttanut sen ja hänen on tultava sieltä takaisin." Millaista hoitoa Richey saa tällä hetkellä? "Hän saa monipuolista apua, fyysistä ja psyykkistä", Wire kertoo. "On vaikea sanoa, kauan siinä kestää. Hän on ollut siellä nyt kolme viikkoa, ja hän on jo paljon tasapainoisempi. Hän ei kuolaa lattialle eikä mitään sellaista! En voi tehdä muuta kuin käydä hänen luonaan ja jutella hänen kanssaan. Me teemme parhaamme. Olemme laittaneet hänet parhaaseen paikkaan ja olleet tukena niin paljon kuin voimme, mutta emme silti ole voittaneet mitään. Voimme joko tuntea syyllisyyttä, tai sitten yrittää tehdä jotain ja silti tuntea syyllisyyttä. Harkitsimme kaikkien keikkojen peruuttamista, mutta juttelin Richeyn kanssa, ja tulimme siihen tulokseen, että se olisi ollut vain turhaa lintsausta. Meillä on uusi albumikin tulossa, ja se vaatii muutakin kuin pelkän julkaisun." Miten Readingin keikka? Wire: "Richey ei soita Readingissä. Hän ei vain halua soittaa siellä. Mekään emme haluaisi, mutta niin monta lippua on jo myyty ja sopimus velvoittaa. Joten me soitamme siellä. Jos Richey ei ole soittokunnossa vielä Britannian kiertueen aikaan, emme ole varmoja teemmekö kiertuetta ollenkaan. On masentavaa soittaa kolmestaan, se ei vain tunnu samalta. Olemme olleet ystäviä niin kauan, että se tuntuu melkein petokselta. Jatkamme tällä hetkellä siinä toivossa, että kaikki on pian ennallaan. Toivottavasti kaikki menee hyvin." Mitä jos ei menekään? Mitä jos Richey ei ole enää fyysisesti eikä henkisesti tarpeeksi vahva bändissä olemiseen? Bradfield: "Jos hän ei aio palata bändiin, minun pitää vakavasti harkita voinko olla enää bändissä. En ole tehnyt mitään konkreettisia päätöksiä. Oletan ilman muuta, että hän palaa takaisin. Tietysti kaikista tärkeintä on, että hän, ystäväni, voi hyvin." Wire jatkaa: "Bändissä oleminen ei todellakaan saa uuvuttaa häntä loppuun. Sanoisimme, ettemme aio jatkaa ilman Richeyä, mutta jos haluaisimmekin myöhemmin jatkaa musiikin tekemistä, se saisi meidät huonoon valoon. Sanon vain, että en haluaisi tehdä mitään ilman Richeyä. Pahimmassa tapauksessa tätä kaikkea aletaan luulla markkinointitempuksi, mitä se ei todellakaan ole. Kunpa olisikin." -Kerrang! elokuu 1994 |