MANIC FINLAND : KIRJASTO : RICHEY ARTIKKELIT

From Despair To Where?

Pelko Manic Street Preachersin Richey Jamesin turvallisuuden puolesta kasvaa. Hän on ollut kadoksissa helmikuun 1. päivästä lähtien.
Melody Makerin mennessä painoon Richeystä ei ollut vielä mitään havaintoja, maanlaajuisesta etsintäoperaatiosta ja Richeyn isän sekä Lontoon ja Etelä-Walesin poliisien tekemistä julkisista vetoomuksista huolimatta. Richey nähtiin viimeksi helmikuun 1. päivänä seitsemältä aamulla lähtemässä Bayswater Roadilla Lontoossa sijaitsevasta Embassy hotellista. Hän ajoi pois autollaan, joka löytyi lopulta perjantaina (helmikuun 17. päivänä) hylättynä läheltä Severnin siltaa. Hänen uskotaan käväisseen asunnolla Cardiffissa ennen katoamistaan.

Richey katosi sinä päivänä, jona hänen oli määrä lentää Yhdysvaltoihin parin päivän promootiomatkalle Manicsien laulaja/kitaristi James Dean Bradfieldin kanssa. Poliisien mukaan bändin manageri Martin Hall ilmoitti hänet kadonneeksi seuraavana aamuna kello 10. Keskiviikkona helmikuun 15. päivänä poliisi julkaisi vetoomuksen Richeyn löytämiseksi, ja Richeyn isä antoi haastattelun cardifflaiselle Red Dragon Radiolle pyytäen poikaansa ottamaan yhteyttä. Etelä-Walesin poliisin vetoomuksessa luki seuraavasti:

"Poliisi on halukas löytämään 28-vuotiaan Richey James Edwardsin. Richey on pop-yhtye Manic Street Preachersin jäsen, ja hän on ollut kadoksissa viime keskiviikosta (helmikuun 1. päivästä) lähtien, jolloin hänen nähtiin lähtevän kello 7 aamulla Lontoon Embassy hotellista. Hän tiettävästi kävi Cardiffissa sijaitsevassa asunnossaan vielä samana päivänä, ja hänellä uskotaan vielä olevan hallussaan hopeanvärinen Vauxhall Cavalier -merkkinen henkilöauto, jonka rekisterinumero on L519-HKX. Richardin perhe, ystävät ja bändin muut jäsenet ovat huolissaan hänen turvallisuutensa ja hyvinvointinsa puolesta, mutta eivät aio painostaa häntä palaamaan ellei hän sitä itse halua. He korostavat myöskin, että Richeyn yksityisyyttä kunnioitetaan kaikissa tapauksissa. Poliisi pyytää kaikkia Richeyn olinpaikan tietäviä tai hänen autonsa nähneitä ottamaan yhteyttä Cardiffin keskuspoliisiin puhelinnumeroon 0222 222111 ja pyytämään yhdistämistä Crimedeskiin tai rikospoliisin toimistoon. Jos Richard itse kuulee tai näkee tämän, hänen perheensä ja ystävänsä pyytävät häntä ottamaan yhteyttä joko johonkin heistä tai poliisiin ilmoittaakseen olevansa turvassa ja kunnossa. He haluavat vielä korostaa, ettei Richardia painosteta palaamaan tai paljastamaan olinpaikkaansa vaistoin hänen omaa tahtoaan."

Avonin ja Somersetin poliisi löysi parkkeeratun auton Severnin sillan huoltoasemalta Austista Englannin puolelta siltaa helmikuun 17. päivänä. He eivät osanneet sanoa kuinka kauan auto oli ollut paikoillaan eivätkä löytäneet auton sisältä mitään viittauksia Richeyn olinpaikasta. Richeyn tiedetään ajaneen päänsä kaljuksi muutamia viikkoja ennen katoamistaan. Tämä mainittiinkin kuvauksessa, jonka julkaisi Walesin poliisin kanssa yhteistyötä tehnyt Lontoon Harrow Roadin poliisi.

Lontoon poliisi pyytää apua kuvaillen kitaristia n. 177 cm pitkäksi. Hän on hoikka, ja hänellä on ajellut hiukset, ruskeat silmät ja kalpea iho. Kuvauksessa mainittiin myös Richeyn tatuoinnit, mukaan luettuna sanat "useless generation" hänen vasemmassa käsivarressaan, ja kaikkia joilla on jotain tietoja asiasta pyydettiin ottamaan yhteyttä poliisiin numeroon 071-289 5030.

Richeyn isä Graham Edwards pitää hiustenleikkuusalonkia pääkadulla Blackwoodissa, Gwentissä Newportin lähellä sijaitsevassa pienessä kaivoskaupungissa. Hän kertoi Red Dragon radion Adrian Mastersille antamassaan haastattelussa: "Kaikki mitä tiedämme on että Richey lähti Lontoon Embassy hotellista kuun ensimmäisenä päivänä. Hän lähti ilman mitään syytä ja ikään kuin haihtui ilmaan." Vastatessaan viittaukseen Richeyn kamppailusta masennuksen ja emotionaalisten ongelmien kanssa Edwards sanoi: "On ilmeistä, että kaikki perheenjäsenet ovat huolissaan ja me vain haluaisimme saada yhteyden häneen tietääksemme hänen olevan kunnossa... Olemme soittaneet kaikille hänen ystävilleen ja tuttavilleen joita kykenimme ajattelemaan... kukaan ei ole kuullut mitään hänestä."

Eivät edes muut bändin jäsenet?

"Ei, ei, ei. Ja he ovat kaikki hyvin huolissaan." Edwards sanoi vielä haastattelun loppuun: "Haluaisin vain sanoa tämän Richeylle, jos hän kuuntelee tätä. Ole kiltti ja ota yhteyttä, vain puhelinsoitto jotta saamme tietää sinun olevan kunnossa. Jos hän haluaa viettää aikaa yksin, se sopii kaikille. Mutta jos hänellä on ongelma, jonka kanssa me voimme auttaa, hän tulee saamaan kaiken mahdollisen tuen perheeltään ja myös bändiltään, Nickiltä, Jamesiltä ja Seanilta."

Saman viestin toisti myös Manicsien basisti Nicky Wire, jonka Ceefax kertoi sanoneen: "Jos Richey ei halua tulla takaisin, se on ´okei´. Me vain haluaisimme hänen soittavan meille tai lähettävän postikortin." Bändin helmikuun 15. päivänä julkaisemassa lausunnossa sanotaan: “Richardin perhe, bändi ja bändin hallinto ovat kykenemättömiä kommentoimaan. Pyytäisimme teiltä yksityisyytemme kunnioittamista, apuanne ja ymmärtäväisyyttä tässä asiassa."

Helmikuun 16. päivänä Walesin poliisi kertoi, että vaikkei heillä vielä ollutkaan tietoja Richeystä, ei ollut myöskään todisteita joiden mukaan hän olisi vahingoittanut itseään. Auton löytymisen jälkeen poliisin on kerrottu "pysyttelevän objektiivisena". Manicsien tiedottaja kertoi hallinnon olleen yhteydessä Richeyn vanhempiin tämän katoamisesta lähtien. Bändi oli harjoitellut pari päivää ennen katoamista. Richey ja James olivat yöpyneet Embassy hotellissa ennen oletettua lähtöään promootiomatkalle Amerikkaan helmikuun 1. päivänä.

"Matkan kesto olisi ollut muutamasta päivästä viikkoon", kertoi tiedottaja. "Sen jälkeen he olisivat tulleet takaisin, ja koko bändi olisi mennyt takaisin kiertueelle." Amerikan kiertueen oli määrä alkaa tällä viikolla, mutta nyttemmin se on peruttu. Richeyn katoaminen kävi ilmi, kun hän ei saapunutkaan Jamesin luo ennen lentokentälle menoa. "Siinä vaiheessa ei ollut mitään suurta paniikkia", tiedottaja kertoi. "Se vaikutti oudolta, mutta kaikki ajattelivat että ehkäpä hän ei haluaisikaan lähteä tai että hän oli mennyt ulos tai jotain." Kertomukset Jamesin menosta Richeyn huoneeseen huomaten hänen lähteneen ilman vaatteitaan ovat vielä varmistamattomia.

Poliisi uskoo Richeyn ajaneen Lontoosta asunnolleen Cardiffin Docklandiin. Tiedottajan mukaan Richeyn isä meni asunnolle löytäen sieltä useita tavaroita kuten passin, joka Richeyllä tiettävästi oli mukanaan Lontoossa. Tiedottaja sivuutti "täytenä roskana" väitteet, joiden mukaan Richey olisi riidellyt bändin kanssa lähtemisestään Amerikkaan väittäen hänellä olevan korvatulehduksen. Hän myös kielsi huhut joiden mukaan Richey olisi säännöllisesti nostanut rahaa Manicsien tililtä ennen katoamistaan. Hän sanoi: "Pitää kai sitä olla jonkin verran rahaa mukanaan jos on aamulla lähdössä Amerikkaan." Helmikuun 17. päivän sanomalehtiraportit totesivat, ettei Richey ollut käyttänyt luottokorttiaan katoamisensa jälkeen.

Pelot Richeyn turvallisuudesta ja heikosta terveydentilasta ovat kasvaneet viimeisen seitsemän kuukauden tapahtumien myötä. Hänen henkilökohtaisten ongelmiensa laajuus tuli ilmi viime elokuun alussa, kun hänet vietiin ensin Cardiffin psykiatriseen sairaalaan ja sieltä lontoolaiselle yksityisklinikalle. Lääkärien mukaan hän kärsi anoreksiasta ja "hermostollisesta uupumuksesta". Viikkoa myöhemmin huhut kertoivat hänen viillelleen itseään klinikalla ollessaan.

Lehdistötiedottajat kiistivät tämän ja kertoivat Richeyn olevan klinikaltakin käsin mukana Manicsien uuden albumin The Holy Bible kuvituksessa, suunnittelussa ja markkinoinnissa. Myöhemmin siinä kuussa Melody Makerille tehdyn promootiohaastattelun aikana basisti Nicky Wire kertoi: "Richey saavutti pisteen, jossa jokin vain napsahti. Hänen itsensä pahoinpiteleminen on vain yltynyt helvetillisesti - hän ryyppää, silpoo itseään, ja on lähes anorektikko..." James Dean Bradfield lisäsi: "Richeyllä ei koskaan ollut niin paljon vastoinkäymisiä lapsena kuin minulla, hän on paljon älykkäämpi kuin minä, hän on komeampi kuin minä - ja siltikin hänellä on enemmän ongelmia. Kaikki pikkuongelmat - jotka minä selvittäisin parissa sekunnissa - todella hermostuttavat Richeyä. Mutta hänellä on hyvin tarkka asioiden havainnoimiskyky, eikä se häviä. Kaikki riippuu vain siitä miten sen kanavoi. Ja se ratkaisee. Kuulostaa loukkaavan kevytmieliseltä sanoa, ´No, näitä juttuja sattuu´ tai jotain muuta samanlaista, mutta niinhän se on noin periaatteessa. Me kaikki näimme Richeyn ongelmien siirtyvän tasolle, jossa asioista alkoi tulla epämiellyttäviä. Nyt hän käy psykiatrilla ja yrittää saada ongelmansa ratkaistua. Tämä on totuus. Tässä ovat faktat."

Richey vietti juuri yli kolme viikkoa klinikalla ja palasi Walesiin syyskuun puolivälissä. Hän alkoi harjoitella bändin kanssa Dyfedissä tulevaa Therapy?:n kanssa tehtävää Ranskan kiertuetta ja lokakuun Iso-Britannian kiertuetta varten. Bändin lähipiiri kertoi hänen olevan paljon paremmassa kunnossa, mutta että hänen hoitonsa ei välttämättä ollut vielä ohi, ja että Manicsit aikoivat "ottaa rauhallisesti". Simon Price liittyi bändin mukaan kiertueelle marraskuussa. Richey oli ollut huolissaan siitä miten hänen sairautensa oltiin esitetty mediassa - kuin hän olisi yhtäkkiä seonnut kuukaudeksi ja sitten yhtäkkiä parantunut.

"Luulen sen olevan monien ihmisten oletus, ja se on täysin virheellinen", hän sanoi. "Niin ei koskaan tapahdu. Kukaan ei herää aamulla ja sano ´Voi, huono päivä!´ ja ajattele, että tässä sitä nyt mennään. Se kaikki tapahtuu hyvin vähitellen, enkä usko että sitä edes tajuaa mitä on oikeastaan tapahtumassa. Sitä tarkastelee itseään ja asioita joita itselle on tapahtumassa aina eri näkökulmasta. Melko vaikeaa selittää sitä. Kaikki vain kulkeutuu pisteeseen jossa mieli luulee pystyvänsä selviytymään, mutta kehosi ei enää jaksa. Fyysisesti ei pysty enää tekemään mitään, ei oikeastaan enää pysty liikkumaan. Ja sitten ihmiset ajattelevat, että heti kun pääset sairaalasta kaikki on taas hyvin. Tämä ei ole ollenkaan totta. Ihmiset kysyvät: ´Miten sinulla menee?´, ja jos vastaat ´Itseasiassa minulla on aivan paska olo´, niin silloin he eivät halua tietää. Joten sen sijaan sanot: ´Menee ihan hyvin, kaikki on ihan hyvin.´ Niin kaikki vain tekevät, minä mukaan luettuna."

-Melody Maker helmikuu 1995