Stuart Bailie haastattelee RicheyäRicheyn poskissa on kuopat ja hänen katseensa on tarkkaamattomampi kuin ennen. Silti juuri sairaalasta päässyt Richey näyttää voivan ihan hyvin. Hän ei tosin ole enään niin innostunut alkamaan oma-aloitteisesti puhumaan. Kyynikot ovat jo ehtineet väittää, että Manic Street Preachers myy levyjä Richeyn sairauden avulla. Richey ei todellakaan halua antaa sellaista vaikutelmaa, ja siksi hän ei nyt halua otettavan itsestään juurikaan yksittäiskuvia.Mitä Richeylle oikein tapahtui, moni miettii. Traaginen ja yllättävä tapahtumasarja alkoi kesä- ja heinäkuun vaihteessa aiheuttaen suurta mielipahaa bändin muille jäsenille ja tietysti sen faneille, jotka tyrmistyneinä Readingin keikalla katsoivat vain kolmen maanikon nousevan lavalle. Kamalia huhuja oli liikkeellä. Epävarman tiedon mukaan Richey oli yrittänyt tappaa itsensä kahdesti; ensimmäisen kerran viiltelemällä itseään kahden päivän ajan asunnossaan Cardiffissa, toisen kerran sairaalassa. Toinen kerta on epätarkkaa tietoa, mutta ensimmäinen kerta pitää ainakin osittain paikkansa. Puhuttiin, että Cardiffin sairaala johon Richey vietiin oli ankea paikka, samanlainen kuin elokuvassa Yksi lensi yli käenpesän. Hänen osastollaan oli 12 hyvin sairasta ihmistä, jotka olivat koko ajan lääkkeistä sekaisin, ja Richey tapasi lääkärin vain kerran kahdeksan päivän aikana. Richey vietiin sitten paikkaan, jossa hän saisi parempaa hoitoa - Roehamptonissa sijaitsevaan The Priory (=luostari) -nimiseen parantolaan. Siellä hänestä tuli tarinan mukaan AA:n jäsen. Manicsit harjoittelevat nyt Pembrokeshiren Blue Stonessa entisellä maatilalla. Se oli vasta Take Thatin käytössä, ja näyttää yhtä aikaa suloiselta ja villiltä. On mukava nähdä Richeyn Telecaster-merkkisen kitaran palanneen soittohuoneen vasempaan reunaan - juuri sinne minne se kuuluukin. Kitaran edessä on soittolista tulevalle Ranskan kiertueelle, minne Manicsit lähtevät Therapy?:n kanssa. Soittolista sisältää kaksi cover-biisiä: Nirvanan Penny Royal Tea ja PIL:n Public Image. Ensin Richey ajaa meidät rannalle, jossa bändistä otetaan valokuvia. He silittelevät kulkukoiria, pelleilevät vedessä ja tärisevät kylmää tuulta. He halailevat toisiaan niin kuin ennenkin; he ovat puhelias ja omillaan toimeentuleva bändi armeijan ylijäämävaatteissa ja lenkkitossuissa. Kun saavumme takaisin maatilalle, Richey suostuu viimein yksittäisiin kuviin. Hänen tiikerikuviosien housujen polveen on kirjoitettu "Even rats know where their tails are" (=rotatkin tietävät missä niiden häntä on). Richey ottaa anorakkinsa pois, ja hänen käsivartensa ovat täynnä viiltoja ja savukkeen polttamia jälkiä. Nicky kävelee ohi ja huomaa Richeyn suostuneen NME:n pyyntöön yksittäiskuvista. TSB - bändi joka tykkää sanoa "kyllä", hän herjaa viitaten erääseen uuteen lauluun.
Päätämme mennä keskustelemaan Richeyn huoneeseen, James tulee mukaan lähinnä henkiseksi tueksi. Sängyllä on levällään kaikki Richeyn kirjat - Wilfred Owenia, Irving Welshin Trainspottin ja vuosikertaviineistä ja buddhalaisuudesta kertovia lehtiä. Istumme toiselle sängylle ja alamme juttelemaan. Minä todella pidin keikasta, enemmän kuin kukaan muu bändin jäsen. En yleensä viihdy niin hyvin lavalla. Ja sitten lähdimme takaisin Walesiin... Voitko kertoa mitä sitten tapahtui?
Minulla ei mennyt oikein hyvin, ja luulin kai kehoni olevan paljon vahvempi kuin se oikeasti oli. Mieleni oli hyvin vahva. Tein keholleni enemmän kuin oli tarkoitus ja jouduin Cardiffin sairaalaan. Siitä ei ollut apua. Kun bändi tuli katsomaan minua, olimme kaikki sitä mieltä, ettei minun vaikuttanut enää jäädä sinne. Olet siis innostunut soittamaan taas?
Ei haittaa, jos minulla ei mene hyvin Ranskan keikoilla. Mutta en pystyisi tekemään Britannian kiertuetta ihan heti. Olisin halunnut soittaa Readingissä, mutta en olisi pystynyt siinä kunnossa. Bändi ei painostanut minua siihen ollenkaan, vaan sanoi: "Soitat sitten kuin tuntuu siltä että pystyt". Halusin soittaa, koska viihdyin Readingin keikalla kaksi vuotta sitten, ja oli Philipin syntymäpäiväkin. (Philip Hall oli bändin manageri ja kuoli syöpään aiemmin samana vuonna). Olet ennen pitänyt lavalla soittamista vastenmielisenä.
Niin, ehdotin Nickylle ja Jamesille Cardiffin sairaalassa, että lopettaisin sen, mutta jatkaisin lyriikoiden kirjoittamista ja piirustamista. Uskiottelin itselleni, että se on mitä haluan. Kun he lähtivät sairaalasta, huolestuin enkä tiennyt mitä tehdä. Pelkkä sanojen kirjoittaminen ei riitä minulle. Tuntuu kuin huijaisin heitä, koska keikkailu on bändissä olemisen pahin osuus - mikään bändi ei pidä siitä, ja juuri se saa homman tuntumaan työltä. Tuntuu pahalta ajatella, että kirjoittaisin vain sanoja ja olisin yksin kotona kun muut ovat keikalla. Ei se riitä minulle. Mutta jos et ole kunnossa, sinulla on hyvä syy jättää se väliin. Niin. Mutta olen ollut jo tarpeeksi poissa. Olen missannut monta tärkeää konserttia ja tehnyt muuta tyhmää, haluan palata ja valmistautua Britannian kiertueeseen. Se on ensimmäinen kerta kun soitan uusia lauluja, lukuunottamatta Fasteria ja PCP:tä. Mitä pidät The Holy Biblen lauluista kun kuuntelet niitä nyt? Aloimme tehdä niitä viime kesänä, muutama biisi on siis jo aika vanha. Se oli vaikeaa aika meille kaikille. Minä hain kaikki aamulla, me menimme Cardiffiin tekemään levyä ja sitten illaksi kotiin. Keskityimme vain sanoihin ja teimme niitä koko ajan paremmaksi. Emme olleet perfektionisteja, vaan halusimme hioa ne kunnollisiksi. Bändin ulkopuolella tapahtui paljon henkilökohtaisia asioita. Se on silti meidän kokonaisin albumimme. Sanat ovat lähinnä sinun käsialaasi, vai? Nickyn henkilökohtaisessa elämässä tapahtui silloin paljon. Minä olin lähinnä yksikseni, olen hyvin itsekäs. "Self disgust is self-obsession" (=itseinho on pakkomielle), se taitaa olla albumin paikkansapitävin lause. Joissakin vanhoissa lauluissanne piilee pelastuksen mahdollisuus, kuten esim. lause "Rock and roll is our epiphany". Mutta uudella albumilla kevyin biisi 4st 7lb kertoo anorektikon sairaasta huumasta. Ei mitään kauhean iloista kuunneltavaa.
Emme ole koskaan tehneet iloisia levyjä. Lyriikallisesti emme ole koskaan olleet iloisia, mutta meillä on toki ollut hauskatkin hetkemme. Alussa varsinkin. Tiedän mitä ihmiset minusta ajattelevat. Lyriikoistamme huomaa, että ne ovat parantuneet, mutta teema on yhä sama: kaikki asiat, jotka pyörivät minun ja Nickyn päässä. Sanoit, että tiedät mitä ihmiset sinusta ajattelevat. Mitä he ajattelevat? Tiedän mitä he ajattelevat. Mitä tarkoitat? Minä vain tiedän. En vastaa tähän kysymykseen, mutta minä tiedän mitä ihmiset minusta ajattelevat. ***** Puhumme nopeasti kirjeistä, joita NME on saanut kahden kuukauden ajan. Hyvin paljon postia Manicseista, lähes kaikki positiivista. Ihmiset tuntevat empatiaa Richeyä kohtaan ja haluavat olla hänen tukenaan. Jamesin mielestä ihmiset haluavat puolustella Richeyä. James: Jos 95 prosentilla lukijoistanne on tarve puolustella Richeyä, täytyy viiden jäljelle jäävän prosentin pitää häntä teeskentelevänä kyrpänaamana. Ihmiset oikeasti ajattelevat, että Richey on näytellyt kaiken ja kyseessä on jokin mainostemppu. Richey: Eikä kukaan edes tiedä mitä oikeasti tapahtui. No mitä tapahtui? Richey: Homma kusi. James: Homma kusi pahemman kerran, ja pystyimme vaistoamaan, ettei kaikki ollut kunnossa. Silloin kun emme tee töitä, porisemme aina puhelimessa toistemme kanssa. Sinä päivänä emme kuulleet Richeystä mitään, ja tiesimme jotain tapahtuneen. Meillä oli sellainen olo kuin olisimme jotain draamakuningattaria.
Richey: Koska minä olen melodramaattinen draamakuningatar, enkä voi sille mitään. Jo kaikki kirjallisuus mistä pidän viittaa siihen. Samaistun aina uhreihin, sellainen minä vain olen. Yliopistossakin erikoistuin natsien ja neuvostoliiton politiikkaan sekä juutalaisten joukkomurhaan. Minusta se on... mielenkiintoista. Olen itse asiassa käynyt Dachaussa, ja tuntui mahdottomalta, että siellä tuhottiin niin paljon ihmisiä. On jopa olemassa tutkijoita - kuten esimerkiksi Arthur Buntz - jotka väittävät että koko joukkomurha on valhetta ja osa juutalaiskristillistä salaliittoa. Toiset taas väittävät, että amerikkalaiset rakensivat keskitysleirejä sodan jälkeen usuttaakseen syyt Saksan niskoille ja oikeuttaakseen sodan omalta kannaltaan. Tästä keskustellaan paljon yliopistoissa, mikä on pelottavaa. Kuuden miljoonan ihmisen henget eivät ole minkään arvoisia. Jos ihmishenki on niin halpaa, mitä väliä sillä on? Se huolestuttaa minua. Nyt seuraa karkea kysymys. Kuten Nirvanan In Utero -albumi oli Kurt Cobainin jäähyväiset, The Holy Biblen voi ymmärtää samalla tavalla, esim. laulussa Die In The Summertime. Sen voi tajuta sinun hyvästeiksesi... Kirjoitin Die In The Summertimen ennen kuin minulle oli tapahtunut mitään, se on lähinnä surullisen vanhan miehen katsaus onnelliseen lapsuuteen. Kaikilla on mielellisesti parhaat hetket elämässään, ja niistä se laulu kertoo. Ja kirjoitin sen viime kesänä. Joten The Holy Biblen sanoituksiin ei sisälly ideaa, että olet pian lähdössä? Ei todellakaan. En harkitse itsemurhaa. Olen tarpeeksi voimakas. Olen oikeastaan aika heikko, mutta kestän kipua. En ymmärtänyt ollenkaan sitä jalkapalloväkivallasta kertovaa dokumenttia jota katsoimme toisessa huoneessa; en voisi tehdä pahaa kärpäsellekään. En ole koskaan lyönyt ketään. Vaikuttaa välillä siltä, että ihminen saa kunnioitusta jos lyö jotain. Sitten jos tekee jotain itselleen kerjää vain huomiota. Minä en ymmärrä ollenkaan sitä, miten voi olla hyvä tyyppi jos lyö toista ihmistä kasvoille. Jos palataan siihen mitä tapahtui Steve Lamacqin kanssa (Richey viilsi käsivarteensa tekstin '4 REAL' todistaakseen bändin aitouden') olin hyvin vittuuntunut. En keksinyt mitään sanoja joilla olisin voinut saada hänet ymmärtämään mitä tarkoitin. Olisi ollut helppoa ja halpamaista lyödä häntä. Mieluummin viiltelen itseäni, koska sitä voin perustella, toisin kuin hänen lyömistään. Muut bändit lyövät toimittajia, ja se on heistä hyvin machomaista. Minusta se on harvinaisen typerää. Mitä oman ruumiinsa vahingoittamiseen tulee, sitä ei käsittääkseni ole kielletty missään. Sen pitäisi olla demokraattinen yksilön oikeus. En ole koskaan lyönyt ketään, ja se mitä olen tehnyt itselleni on minun oikeuteni. Muut bändin jäsenet eivät paheksuneet sinun '4 REAL'-viiltelyäsi, mutta nyt he myönsivät että tarvitset hoitoa. Mitä teit että sait aikaan tällaisen mielenmuutoksen?
Mieleni ei toiminut oikein, se oli vahvempi kuin kehoni. Se sai minut tekemään asioita joita kehoni ei kestänyt. Toisin sanoen, olin sairas. Minua pelotti, koska luulin aina selviäväni sellaisesta. Olen lukenut paljon kivunsietämisestä ja kipukynnyksistä. Kyse on kivun aiheuttamasta helpottavasta tunteesta. Se auttaa itsensä hillitsemisessä. Kun en pystynyt enää muuhun kuin viiltelyyn, minun oli pakko mennä sairaalaan. Cardiffin sairaala ei tehnyt minulle hyvää. Kahdeksan päivää siellä ja olin ihan sekaisin, en pystynyt edes kunnolla puhumaan. James voi kertoa siitä paremmin. Minulla oli librium-lääkitys, joka rauhoitti minut niin että pystyin nukkumaan. Kävitkö Roehamptonin sairaalassa 12-askeleen parantumisohjelman? Kyllä. Askel 3 on vaikea, siinä täytyy tehdä sovinto oman jumalansa kanssa. Ensimmäinen askel on verrattean helppo, siinä pitää vain myöntää olevansa voimaton ongelmansa edessä ja tarvitsevansa ulkopuolista apua. Se oli helppo sanoa mutta vaikeaa kuitenkin hyväksyä omassa mielessäni, koska minusta tuntui että mieleni oli niin vahva. Ei ilmeisesti kuitenkaan niin vahva kuin se voisi olla... Mutta askel kolme on vaikeampi, minä painin yhä sen kanssa. Shaun Ryder käytti isoäitiään jumalanaan ollessaan kuntoutuksessa. Monet tekevät vastaavasti, jotkut jopa käyttävät koiriaan ja kissojaan jumalinaan. Minä en voi käyttää mitään eläviä olentoja jumalanani, koska ne ovat kuolevaisia. Paras mahdollinen Jumalani on luonto, mutta toisaalta se taas on hyvin julma. Ne jotka vastustavat 12 askeleen kuntoutusta moittivat sitä vanhanaikaiseksi ja moraaliltaan tekopyhäksi. Se on vähän herätys-tyylinen hoitotapa. Riippuu siitä miten sitä tulkitsee. Oma jumalani... se ei ole kuollut isoäitini eikä kissani, eikä myöskään yläkerran iso J. Minun pitää ymmärtää mitä luonto merkitsee. Minulla on nyt paljon aikaa miettiä näitä asioita. Eikö rock 'n' roll voisi olla sinun jumalasi? Ei todellakaan. Se oli joskus sinun pelastuksesi. No joo, yhdessä vaiheessa. Ihmiset ilmeisesti luulevat että kaikki mitä teenkin teen sen musiikin tähden, mikä on täyttä paskaa. Kun tein NME:lle viime vuonna opiskelun tärkeyttä painostavan artikkelin, Ted Kessler valitti, ettei se ollut oikein rock 'n' roll. Minusta on tärkeää, että ihmiset opiskelevat ja lukevat, oli se sitten rock 'n' rollia tai ei. Minkälaista fanipostia saat?
Saan paljon henkilökohtaisia kirjeitä. Kaikki eivät ole innostuneita - monet ovat hyvin krittisiä, koska asetamme mahdottomia vaatimuksia. Olemme juuri julkaisseet kolmannen albumimme, vaikka meidän piti alun perin tehdä vain yksi albumi, joka myisi 20 miljoonaa - suurin debyyttialbumi mitä maailma on koskaan nähnyt. Tyhmä, naiivi ja mahdoton tavoite. Se epäonnistui; kaikki mistä olen pitänyt on aina jollain tavalla epäonnistunut, kuten esim. Neuvostoliitto. Taisin pitää siitä vain siksi, että se epäonnistui; se oli kaunis unelma. Se on nyt täysin kumottu yhteiskuntajärjestelmä, mutta se ei johdu ideologiasta vaan siitä miten sitä toteutettiin käytännössä. Kappaleessa 4st 7lb mainitset muutaman nimen, mm. Kate. Tarkoitatko Kate Mossia? Kyllä, Kate on Kate Moss, Emma on Emma Balfour, Kristin on Kristin McMenemy ja Karen on Karen Krizanovich. Onko totta että sairastit itsekin anoreksiaa?
No osittain, minulla oli syömishäiriö. Lihoin jos söin liikaa ja ryyppäsin; ja olen liian turhamainen sellaiseen. En voisi katsoa itseäni pelistä. Kaikki johtui turhamaisuudesta. Glastonburyn keikalla näytit olevan fyysisesti hyvässä kunnossa. Olitko treenannut? Tein viime vuonna paljon kuntoharjoituksia. Noin 1500 vatsalihasliikettä joka päivä. Nostelin myös painoja, otin ne mukaan kiertueillekin. Yritän hallita kehoani, syödä vähemmän ja pysyä kunnossa. Haluan samanlaisen upean vatsan kuin Brad Pittillä. Olen kamalan turhamainen. Ja jos lihon, kaikki viiltelyhaavani turpoavat ja muuttuvat oudon värisiksi. Parempi kun ne ovat pienempiä ja haalistuneita, ne näyttävät niin kamalilta. Silti jatkoit viiltelyä? Kyllä, koska löysin keinon pitää haavat pieninä. Sellaisina ne eivät häiritse minua. Pidit kerran T-paitaa jossa luki "Kill Yourself". Ja kehotit Smash Hitsin lukijoita kuolemaan ennen kuin he saavuttavat 13 vuoden iän. Joo, siitä on kauan aikaa. Ensimmäinen lehtijuttu jonka teimme kunnolla. Moniin kirjoihin joista pidän liittyy kuolema jollain tapaa, mikä on tyypillistä minun sukupolvelleni. Kysymys oli vain mitä ajattelin sillä hetkellä. Olet sanonut, että lapsuus on ideaalinen, ja elämä muuttuu vain surkeammaksi iän myötä. Etkö usko että se voisi yhtä hyvin muuttua paremmaksi? Monilla ihmisillä on ollut hirveä lapsuus, mutta minä olin verratten onnellinen 13-vuotiaaksi asti. Ihmiset kohtelivat minua hyvin, koirani oli ihana ja asuin suloisen isoäitini luona. Koulu ei tuottanut ongelmia, minä vain kävin siellä ja pelasin jalkapalloa loppupäivät. Sitten muutin isoäitini luota ja vaihdoin koulua, ja kaikki alkoi mennä huonosti. Kun olin 20-vuotias, elämässäni ei ollut enää juurikaan iloisia asioita. ***** Puhumme Jamesin kanssa siitä, miten muut bändin jäsenet ovat jatkaneet työtään ja armahtaneet Richeyn poissaolon. Pohdimme, mitä toiset bändit ovat tehneet vastaavassa tilanteessa. Esim. Shane MacGowanin ja The Pogues -bändin tapauksessa jatkuva huoli johti uupumukseen ja riitoihin. Onko Manicsit kokeneet mitään vastaavaa? James: Ainoa asia joka vituttaa minua tässä on se, että ihmiset näkevät Richeyn nyt hyvin itsekeskeisenä. Silti The Holy Biblen minun mielestäni kaksi parasta Richeyn kirjoittamaa kappaletta - Ifwhiteamericatoldthetruthforonedayit'sworldwouldfallapart ja The Intense Humming Of Evil - katselevat aihettaan toisesta näkökulmasta kuin Richeyn omasta. Olen vähän vihainen, koska se mitä Richeylle tapahtui käänsi huomion kokonaan pois siitä, miten hän voi kirjoittaa lauluja toisten ihmisten näkökulmasta.
Richey: Myös laulu 4st 7lb, en ole ikinä painanut niin vähän, mutta voin silti samastua anorektikon tiettyihin tuntemuksiin. Alin paino jonka olen saavuttanut on vähän alle 6st (n. 38 kg). Se tapahtui yliopiston kolmannella luokalla, päättökokeideni aikaan. Kyse oli jälleen vain kehoni hallinnasta. Aloitin juomisen ensimmäisenä yliopistovuotenani, tein sen vain saadakseni unta. Asuntolassa oli niin meluisaa ja minun piti nukahtaa ja herätä tietyyn aikaan, juominen mahdollisti sen. James: Olisin vihainen, jos Richeyn laulujen kirjoittamisesta tulisi vain terapiaa. Olemme mielestämme onnistuneet paljon paremmin tekemään lauluja toisista ihmisistä ja heidän näkökulmistaan. Richey: En antaisi sen tapahtua, lopettaisin jos näin kävisi. Happy Mondaysin Stinkin' Thinkin' on kuitenkin loistava terapialaulu. Se on paras terapialaulu. Siinä on erinomaiset lyriikat, mutta jos joku Peter Gabriel laulaa "kiss that frog", se on sitten ihan eri asia. Olen aina ajatellut, että selviän kaikesta omin avuin, nyt en pystynyt siihen, mikä oli minulle suuri pettymys. En ymmärtänyt Prisoner In Cell Block H:ta, mikä vaivasi minua. Minun oli pakko vakuuttaa itselleni etten ole tyhmä. Kaikki tuommoiset pikkuasiat saavat minun mieleni tilaan jota en pysty haliitsemaan. Se voi olla joku pikkuasia televisiosarjassa, elokuvassa tai kirjassa johon takerrun. En tajua miksi niin käy, tiedän olevani älykäs. Viimeksi niin tapahtui sairaalassa kun katsoin The Big Breakfastia. Lee Marvin lauloi siinä I Was Born Under A Wandering Star -kappaletta, jossa sanottiin "hell is in hello". En pystynyt kahteen päivään tekemään mitään kun en ymmärtänyt mitä tuo laulun kohta tarkoitti. Kun puhun asiasta ihmisille, he pitävät sitä epäolennaisena, mutta minun täytyy ymmärtää kaikki selvästi ja tarkasti. Vaikka se on vain hassu laulu? Niin, mutta minun piti todistaa itselleni ettei se laulun kohta merkitse mitään syvällistä. Jos joutuu painimaan sellaisen asian kanssa kaksi päivää pystymättä keskittymään mihinkään muuhun, aivoissa täytyy olla jotain vikaa. Huhun mukaan lukkiuduit huoneeseesi kahdeksi päiväksi ja viiltelit itsesi huonoon kuntoon. No, olen aina viillellyt itseäni, ja kyllä niin tapahtui. Onko totta, että kutsut itseäsi nyt Richardiksi? Kyllä vain, sehän on ollut nimeni siitä asti kun synnyin. Mutta se ei ole mikään muuttuneen persoonallisuuden symboli? Ei ollenkaan. Muut bändin jäsenet eivät sitä paitsi ole koskaan kutsuneet minua Richeyksi. He käyttävät nimeä Android tai jotain vastaavaa. *****
Richey ja James siirtyvät päivällispöytään alakertaan. Maatilan kaunis irlantilainen emäntä Noreen tarjoilee ruokaa ja nuhtelee Manicsejä liian pienistä annoksista. Hän sanoo heitä pikkupossuiksi, kun saa tietää näiden mussuttaneen vasta suklaapatukoita. Terroristisukupolvi ottaa moitteet hymyillen vastaan. -NME 1994 |